Etusivulle

Teatteriesityksiä ja
virkistäviä vuorovaikutushetkiä

Valmiita ja räätälöityjä esityksiä

Ohjelmistossamme on valmiita esityksiä, joiden kesto vaihtelee 5 - 50 minuutin välillä.  Teemme tilauksesta esityksiä erilaisiin teemoihin myös räätälintyönä juhlatilaisuuksiin, messuille jne.  Ota yhteyttä ja kerro toiveesi meille hyvissä ajoin ennen tilaisuuttanne.

Elämyksellinen vuorovaikutushetki - juhlaan & koulutuspäivään

Juhlatilaisuuteen, pikkujouluun tai asiapitoisen koulutuspäivän luentokokonaisuuden keskelle soveltuu tilanteesta riippuen 10-30 min pituinen virkistyshetki, jossa käytetään miimiä ja musiikkia muodostamaan esitysosuus ja tämän yhteyteen voidaan liittää virkistäviä toiminnallisia harjoituksia, joissa yleisö on mukana.

Esitys soveltuu hyvin myös haluttaessa vapauttaa tunnelmaa esimerkiksi tilanteessa, jossa uusi työyhteisö on tutustumassa toisiinsa tai vaikkapa kun halutaan yhdessäolemisen iloinen tunnelma.

Vuorovaikutushetkeen voi yhdistää myös miimi-esityksen.

Teatterimaskien avulla voidaan luoda erilaisia hahmoja. Hahmot voivat huvittaa yleisöä vaikkapa coctailtilaisuudessa auttamalla tarjoilussa kokkina, siistiä yleisön kenkiä kengänkiilottajana - mahdollisuudet ovat tässä rajattomat.

© Mimemakers


In English
    Tulevia tapahtumia & Uutisia
    Pierrot Liettuassa ja Valko-Venäjällä, monipuolinen kulttuurivierailu lokakuussa 2006Lue lisää »PIERROT MEXICO CITYSSÄ! - lue Pierrotin seikkailuista Suomen suurlähetystössäLue lisää »Puebla, Mexico 3rd INTERNATIONAL FESTIVAL OF PANTOMIME, from the 6th to the 13th of November 2005Lue lisää »SE!NEXT Nordic Contemporary Theatre Festival.
    Norway, Tromssa, 18.-21.8.2005
    Lue lisää »Siggraph-conference, Los Angeles, USA, 31.7.-4.8.2005Lue lisää »